Pitäähän joka vuosi aloittaa se viimehetken käsityö vaikka kuinka on vannonut että tänä vuonna kaikki on ajoissa valmista,  luultavasti kävisi niin vaikka aloittaisi lahjojen teon jo Tammikuussa. Viimeisellä viikolla varmaan vielä löytyis joku pakkotehdä juttu jonka aloittaisi vaikka kaikille olisi jo kaikkea

Tänä vuonna viime hetken työ on villasukat miehelle. Siis näitähän ei pitänyt tehdä ollenkaan. Mutta kun kaikki lapset saavat joulupukilta sukat niin alkoi tuntua siltä että pitäähän miehellekkin sukka paketti olla. Vaikka on sovittu että kumpikin saa vain yhden lahjan ja se yksi lahja on ostettuna 

No ei muuta kuin neulomaan. Toisen sukan sain eilen valmiiksi, mutta toinen pitäisi vielä tehdä. No onhan tässä aikaa, mutta kun sukka on kokoa 45 ja polvisukan pituinen(enhän tietenkään voinut tyytyä nilkkasukkaan) ja sukka pitää saada tehtyä niin ettei mies näe, vaikka toisaalta ymmärtäisikö/kiinnittäisikö hän huomiota siihen mitä minä neulon. Muita sukan teon hidastavia tekiöitä on pikkupojat 2,5v ja 2,5kk jotka ei oikein ymmärrä äidin harrastastu ja lisäksi miehen joululoma alkaa jo tänään. Joten hartaasti toivon että tänään nähdään sellainen ihme että pojat nukkuvat yhtäaikaa piiitkät päikkärit.

No eiköhän nuokin sukat pakettiin saada ainahan kaikki on ajallaan valmistunut vaikka joskus on mennyt tuiukille.